Kirjoittaja on aluevaltuuston jäsen ja kokonaisturvallisuuslautakunnan puheenjohtaja Minna Pellikka
Pahoinvointialue, byrokratiahimmeli, johtajien palkat, palveluiden keskittäminen, yt-neuvottelut, kasvaneet hoitojonot – siinä muutama esimerkki hyvinvointialueen herättämistä mielikuvista. Julkinen keskustelu on käynnistänyt negatiivisen syöksykierteen, jota on vaikea pysäyttää.
Uudistus koskettaa elämääni monelta kantilta. Pohjoissavolaisena olen palveluiden käyttäjä, hyvinvointialueen työntekijänä olen myös palveluiden tuottaja ja aluevaltuutettuna kaikesta tuosta vastuussa. Oman leimansa tuo kuntapäättäjänä toimiminen, intressiristiriidat ovat käsin kosketeltavissa. Kyllä, monta epätoivoista hetkeä on tullut vastaan ja usko on välillä koetuksella.
Mutta onko meillä rehellisesti muuta vaihtoehtoa? Mikäli mitään ei olisi tehty, valtava kustannustennousu olisi nyt kuntien harteilla. Inflaatio ja korkokulujen nousu, henkilöstön riittämättömyydestä johtuva osto- ja vuokrapalveluiden käytön lisääntyminen ja poikkeukselliset palkkaratkaisut. Lisähaasteen on tuonut myös koronan jälkeinen hoitovelka. Lisäkuluja syntyy monista pienistä virroista, mutta samat haasteet olisivat edessä, olipa järjestäjä mikä tahansa.
Ymmärrän hyvin maakunnan reuna-alueilla asuvien tuskan, palvelut karkaavat etäämmälle yksi toisensa jälkeen. Korvaavia palveluita ei ole vielä tilalle saatu. Pienten kuntien elinvoima kärsii, kun ihmiset eivät uskalla asettua asumaan kasvukeskusten ulkopuolelle. Yritykset eivät uskalla investoida, mikäli työvoiman saatavuudesta ei ole takeita. Toivon kuitenkin hyvinvointialuille työrauhaa, jotta tarvittavia säästöjä voidaan keskittämisen sijaan etsiä prosesseista.
Työntekijänä jatkuvat muutokset ja toimimattomat palveluketjut turhauttavat. Monet aiemmin hyvin toimineet toimintamallit on ajettu alas, henkilökunta joutuu toimimaan asiakkaiden ja potilaiden edunvalvojina palveluviidakossa. Useat yt-kierrokset ja niihin liittyvät rekrytointikiellot uuvuttavat – työt on tehtävä, vaikka tekeviä käsiä on monin paikoin liian vähän. Toivon, että henkilöstöä aidosti kuullaan muutoksessa. Ei ole itsestään selvää, että henkilöstö tulee liikkumaan uudistusten vaatimalla tavalla. On aito riski, että sanelupolitiikalla hyvät ja kokeneet työntekijät valitsevat toisen työnantajan.
On monia vaihtoehtoja, joilla valtiovalta voisi helpottaa tilannetta. Ruohonjuuritason näkökulmasta tyhmältä näyttävät pikaratkaisut vältettäisiin antamalla lisäaikaa alijäämien kattamiselle. Lakkauttamisen ja keskittämisen sijaan päästäisiin aidosti kehittämään prosesseja. Jos matkakustannukset kiertäisivät Kelan sijasta hyvinvointialueiden kautta, huomattaisiin, että palveluverkon karsiminen tosiasiassa tulee veronmaksajille kalliimmaksi.
Vaikka keskustelu usein keskittyy vain negatiivisiin asioihin, hyvinvointialueen arjessa tapahtuu paljon hyviä asioita ihan joka päivä. Aitoja kohtaamisia ja turvallisuuden tunnetta. Sitoutunut ja osaava henkilöstö ansaitsee kiitoksen jokapäiväisestä työstä, järjestelmän aiheuttama negatiivinen palaute ei saa kaatua ruohonjuuritasolle.
Kun hätä on suurin, on kuitenkin onni asua Pohjois-Savossa!